Pysytään pystyssä
Päiväkirja (se käsinkirjoitettava) on jälleen saanut kuulla vuodatuksia talven pituudesta ja varsinkin sen jäisestä liukkaudesta. Ja pahus vie, liukasta voi olla sisälläkin. Tai ainakin olen kaatunut myös sisällä. Villasukat kun ovat ehdottomat suosikkini vilpoisilla lattioilla, mutta myös hieman epäluotettavat tällaiselle kanta-astujalle.
Keksin sitten lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla. Ohuesta sukkalangasta virkkasin pyörylöitä, pursotin niihin ”jarrusukkamömmöä” ja ompelin lappuparin sukan kantapäihin. Hyöty yksi: kun tein lappusia sarjatuotantona, aine ei ehdi kuivua tuubin pohjalle. Hyöty kaksi: koska aineella käsitellyt kantapohjat on aika vaikea parsia (testattu sekin), voi kuluneen kantapään tällä menetelmällä korjata vaihtamalla koko lapun. Ja hyöty kolme on tietysti se varsinainen syy tälle touhulle, kantapäiden alla on sopivasti kitkaa.
Nyt toivon enää kuivia jäättömiä katuja. Valon lisääntyminen päivä päivältä ylläpitää toivoa.
9.11.2024
Hiphei, tulostin on laulanut
Onko neuleohje kuin sudoku? Ainakin niin ystäväni kivasti sanoi Salmiakki-lapasten ohjeesta. Onhan siinä yksityiskohtia ratkottavaksi, mutta ohjeen kirjoitin neuleopen asenteella, perusteellisesti.
Lapasissa on hyvin istuva peukalo Hannan tapaan ja kätevät, mutta lämpimät aukot etusormille. Kukapa voisi Suomen oloissa välttyä puhelimen hipelöinniltä kylmässä.
Salmiakki- ja Aallonharjalla-lapasten sekä Sulka-Sukkien ohjeita on nyt tarjolla täyden valikoiman lankakaupassa Snurressa, Yrjönkadulla Helsingissä.
Näillä sivuilla kohdassa Käsineet on uusia kuvia ohjeiden lapasista eri langoista vähän eri puikonpaksuuksillakin neulottuina. Lankoina Tukuwoolia, Dansk Pelsuldia ja Aurinkokehrän fingeringiä ja puikkoina 2,25–2,75 mm.
Jos on jotain kysyttävää ohjeista tai vaikka muutenkin, laita viesti osoitteeseen hannatee.fi [at] gmail.com
29.9.2024
Rakas päiväkirja
Neuloin kivat lapaset, joissa on kaikki kohdillaan yksityiskohtia myöten.
Nyt teen niistä ohjetta. Samalla kun viilaan siitä yhä selkeämpää, neulon versioita lapasista eri langoilla. Täysvillaisilla tietysti. Aurinkokehrän, Tukuwoolin, Hjelholt Uldspinderin nyt ainakin. Ekat on Saara-kustannuksen Hea 7/2 -lankaa.
Syksyn eka, toivottavasti myös vika, flunssa vei hetkeksi voimat niin, ettei edes neuloa jaksanut. Totaalisesti siis. Ja kun tokenin, läppäri vuorostaan sairastui vakavasti. Se on nyt hoidossa, toivottavasti tokenee.
Päivä kerrallaan siis. Onhan tätä syksyä tässä edessä. Joku päivä on valmista, ohjekin.
Forssa Textile Week 2024
Pieni näyttely jämälangoista neulotuista lapasista yhdessä tekstiilitaiteilija Maiju Ahlgrénin kanssa. Näyttely on avoinna festivaalin ajan joka päivä klo 10–17.
Tervetuloa!
Studio Kati Länsikylä
Wahreninkatu 11, Forssa
(käynti Forssan keilahallin pihalta)
15.–18.8.2024 klo 10–17
vapaa pääsy
www.forssatextileweek.fi